Seuraava avoin viiden tapaamiskerran työnohjausryhmä käynnistyy Tampereella maalis-huhtikuussa (ajankohta tarkentuu).
Ryhmä sopii erityisen hyvin henkilöille, jotka toimivat erilaisissa kehittämis-, ohjaus- tai koordinointitehtävissä, mahdollisesti esihenkilönä. Ryhmässä tutkitaan, jäsennetään ja kehitetään omaa työtä, jaetaan osaamista sekä vahvistetaan omia voimavaroja – ryhmän tukemana, turvallisesti ja luottamuksellisesti.
Työnohjauskokemus on aina yksilöllinen ja linkittyy henkilökohtaisiin tavoitteisiisi, Aiempien ryhmien osallistujat ovat kertoneet palautteessa seuraavista hyödyistä: lisääntynyt itsetuntemus, parempi jaksaminen ja työhyvinvointi sekä työkaluja stressinhallintaan.
Työskentelyn tukena käytämme musiikkiterapian menetelmiä ja niistä erityisesti musiikin kuunteluun perustuvaa reflektointia. Kokemuksen ja tutkimustenkin perusteella musiikki rauhoittaa ja auttaa käsittelemään työhön liittyviä tunteita. Työskentelyä syvennetään muillakin luovilla menetelmillä (kuvat, kirjoittaminen). Ohjaaja on perehtynyt musiikkiterapian menetelmiin työssä jaksamisen tukena mm. Sibelius-Akatemian musiikkiterapian aineopintojensa yhteydessä.
1,5h-tapaamiset pidetään Tampereen keskustassa (Innovation Home, Finlaysoninkuja 21 A) erikseen sovittavina iltapäivinä noin kolmen viikon välein. Ryhmän jäsenet voivat vaikuttaa itse tapaamisten lopulliseen aikatauluun. Läsnäoloa edellytetään koko prosessin ajan; poikkeuksena sairaus tai muu pakottava este.
Viiden tapaamiskerran prosessi maksaa osallistujalle 310 euroa + alv eli 62 euroa/kerta.
(Itse maksaville asiakkaille alennettu hinta, kysy lisää.)
Kiinnostuitko? Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella tai tarvittaessa kysy lisää 050 371 6499.
Ryhmään mahtuu enimmillään 8 osallistujaa.