Sinä olet luova, minä olen luova

Sinä olet luova, minä olen luova

Luovuus on yksi tärkeimmistä arvoistani. Tämä näkyy arjessa, psykologisissa testeissä ja ihmisten palautteissa. Työelämässäni se on välillä ollut vähemmän esillä, mutta ei koskaan kadonnut kokonaan.

Kesän alussa valmensin valmennustyön ammattilaisia aiheesta ”Luovat menetelmät tietoisuuden herättäjänä”. Tämä osoittautui oikeaksi löydöksi: osallistujissa syttyi innostus ja rohkeus kokeilla itsekin. Eräs osallistuja kuvasi luovan kirjoittamisen harjoitusta: ”Yllättävän helppoa, kun piti vaan antaa tulla!”

Kun yksi coachattavani kirjoitti riemastuneen palautteen luovien menetelmien onnistuneesta käytöstä asiakastyössään, ymmärsin olevani oikealla polulla. Luovuus on kypsynyt elämässäni, ja nyt on aika jakaa sen voimaa muillekin.

Luovuus kuuluu kaikille

Vaikka luovuus on minulle ennen kaikkea osa ihmisyyttä ja sellaisenaan arvokasta, siitä on myös hyötyä työelämässä. Se on korvaamaton voimavara eikä pelkästään ns. taiteilijoiden yksinoikeus, vaan ihan jokaisen saatavilla.

Luovuus auttaa yrityksiä erottumaan kilpailijoistaan ja löytämään innovatiivisia ratkaisuja haasteisiin. Luova ajattelu voi johtaa uusiin liiketoimintamalleihin, tuotteisiin ja palveluihin sekä avata uusia näkökulmia monimutkaisiin ongelmiin.

Pintaa syvemmälle

Luovat menetelmät kuten kuva, musiikki, kirjoittaminen ja liike vievät meidät pintaa syvemmälle: tunteiden, motivaation ja arvojen tasolle. – Miksi sitten pitäisi päästä pintaa syvemmälle? Eivätkö sanat ja hiljaisuus muka riitä ajatusten haastamiseksi ja potentiaalin esiin saamiseksi? Kyllä, usein ne riittävätkin. Mutta sanojen lisäksi tarvitaan menetelmiä, jotka auttavat etenkin silloin, kun ajatukset takkuavat ja ollaan jumissa.

Joskus tilanteen jumiutumisen takana voi olla alitajuisia esteitä tai vaikeita tunteita, jotka estävät toivotun muutoksen. Puheen tasolla sellaiset on helppo selittää mielessään pois tai ainakin kauemmas häiritsemästä. Musiikin, kuvan tai rooliharjoituksen avulla vaikeitakin tunteita voidaan tarkastella turvallisesti. Parhaimmillaan tämä johtaa merkittäviin oivalluksiin ja voimien vapautumiseen.

Luovat menetelmät herättävät tietoisuuden

Coaching-ammattilaiset tietävät, miten tärkeää on tietoisuuden herättäminen. International Coaching Federationin mukaan ammatticoachin ydinosaamiseen kuuluu asiakkaan haastaminen tavalla, joka lisää tietoisuutta ja oivalluksia. Luovat menetelmät tekevät tämän tehokkaasti: kuvallinen ilmaisu, musiikki ja kirjoittaminen tarjoavat keinoja tutkia ja ilmaista ajatuksia ja tunteita, jotka muuten voisivat jäädä tiedostamatta. Esimerkiksi musiikki vaikuttaa suoraan tunteisiin ja mielialaan ja tavoittaa varhaisiakin muistoja.

Coachingissa ja terapiassa puhutaan usein rajoittavista uskomuksista, joilla tarkoitetaan käsityksiä itsestämme ja kyvyistämme. Valitettavan usein rajaamme niillä tarpeettomasti omia toiminta­mahdollisuuksiamme. Luovassa toiminnassa nämä rajat höltyvät: avartuu luova tila toisenlaiselle ajattelulle. Yksi juuri taidemenetelmiin liitettävä ominaisuus onkin mahdollisuus leikkiin ja kokeiluihin. Omalle elämäntarinalle tuleekin mahdolliseksi loihtia toisenlainen jatko, eräänlainen ”entä jos”.

Tästä syystä luovat menetelmät täydentävät ja tehostavat merkittävästi valmentajan työtä. Kyse on vaikuttavuudesta. Tällöin saattaa käydä kuten yhdellä asiakkaallani, joka kertoi kehittymis­tavoitteidensa toteutuneen ”yllättävästi, hyvin ja huomaamatta”.

Tekemällä oppii

Luovuus ei ole synnynnäinen taito, vaan sitä voi oppia ja kehittää. Sama pätee luovien menetelmien käyttöön. Alkuun pääsee omakohtaisen kokemuksen ja harjoittelun kautta. Lopulta tarvitaan rohkeutta soveltaa oppia käytännössä. Kannattaa siis heittäytyä.

 

 

Ammatticoach, valmentaja ja valmentava esihenkilö: kutsun sinut tutustumaan luoviin menetelmiin ja ottamaan ne osaksi työkalupakkiasi. Ne auttavat innostamaan asiakkaita ja löytämään ratkaisuja kaikenlaisiin ongelmiin.

Luovat menetelmät haltuun -ryhmäcoaching, jossa opetellaan yhdessä luovien menetelmien käyttöä, alkaa Helsingissä 10.9.2024. Lue tai kysy lisää

 

 

 

 

Jaa:

Liity postituslistalle!

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin saat postiisi luovia ja takuutuoreita viritysvinkkejä vuorokuukausittain!

* pakollinen

Valitse tavat joilla haluat saada meiltä ilmoituksia:

Käytämme MailChimp-palvelua markkinointialustana. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että tietosi lähetetään ja tallennetaan MailChimp-uutiskirjepalvelulle. Voit poistaa uutiskirjetilauksesi milloin vaan painamalla tilauksen perumislinkkiä uutiskirjesähköpostin pohjalla. Lisätietoja MailChimpin toiminnasta voit lukea täältä: https://mailchimp.com/legal/terms

Intuit Mailchimp