Aloitin viulunsoiton pikkukoululaisena Valkealassa. Ensimmäinen työpaikkani lukio- ja opiskeluvuosina olikin Kouvolan kaupunginorkesteri. Muusikkona totuin siihen, että työt aloitetaan aina virittämisellä. Siis ihan aina, kiirettä uhmaten. Parhaat kapellimestarit vaikuttivat kiinnittävän erityisen paljon huomiota huolelliseen virittämiseen. Opin jo tuolloin, että laadukas yhteissoitto vaatii laadukkaan virityksen.
Sama toistuu nykyisessä kuoroharrastuksessani: jumppaamme, hengittelemme ja avaamme äänet ensin perusteellisesti. Varmistamme luonnollisen hengityksen. Itse laulu sujuu tuolloin lähes itsestään.
Työelämässä olen jäänyt kaipaamaan vastaavaa. Yhteistä, luonnostaan soivaa virettä ei usein malteta hakea. Kun henki ei sitten kulje, puuttuva vire koetetaan korvata lihaksia jännittämällä. Ylivirittämisestä seuraa väsymistä ja vammoja. Lopputuloskin kärsii.
Haluan auttaa esihenkilöitä, tiimejä ja työyhteisöjä onnistumaan työssään. Tähän tarvittavan ainutlaatuisen virittämisen ammattitaidon olen hankkinut monipuolisissa asiakastöissä ja jatkuvan kouluttautumisen avulla.
Piipahdin parin vuoden ajan palkkatöissä Helsingissä, mistä palasin syksyllä 2018 kutsumukseni ääreen, esimiesten ja työyhteisöjen virittäjäksi. Toimistoni sijaitsee Tampereella, Finlaysonin inspiroivissa koskimaisemissa.
Musiikki tekee ihmiselle hyvää monin tavoin. Tästä kertovat arkikokemustemme lisäksi lukuisat tuoreet tutkimukset: musiikki muun muassa lievittää stressiä, parantaa keskittymiskykyä, auttaa kielten oppimista, helpottaa masennusoireita ja tukee sairauksista toipumista.
Itse laulan kuorossa, koska laulaminen hyvässä seurassa on niin hauskaa. Laulaminen hoitaa sekä mieltä että kehoa.
Musiikin hoitava vaikutus on mahdollista ulottaa myös työhyvinvointiin. Olen Sibelius-Akatemian musiikkiterapian aineopintojen yhteydessä tutkinut musiikkiterapian menetelmien käyttöä työhyvinvoinnin tukena. Nämä opit olen integroinut työotteeseeni, ja käytän musiikkia tarvittaessa valmennusteni tukena.
Valmennustalo Virityksen arvoja ovat Arvostus, Kohtuullisuus, Kuunteleva kumppanuus ja Uudistuminen.
Ihminen on lähtökohtaisesti arvokas omana itsenään – riippumatta tittelistä, hyödyllisyydestä tai ulkoisesta olemuksesta.
Ajattelen myös, ettei pelkkä taloudellisen hyödyn maksimointi ole riittävä peruste päätöksenteolle. Kyse on pikemminkin kohtuullisuudesta, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin välisestä tasapainosta: kyvystä toimia ja uudistua taloudellisten realiteettien rajoissa. Kyllä yritys saa myös parantaa maailmaa.
Kuunteleva kumppanuus merkitsee vastavuoroisia yhteistyösuhteita asiakkaiden ja muiden kumppanien kanssa, joissa osapuolet oppivat toisiltaan.
Uudistuminen seuraa mm. kuuntelevasta kumppanuudesta, jatkuvasta kouluttautumisesta sekä uusien menetelmien ja oman toiminnan reflektoinnista. Riittävää lepoa unohtamatta!