Kun jaksaisi keskittyä

Kun jaksaisi keskittyä

Mikä auttaisi keskittymään (etä)tilaisuuden antiin?

Uskon, että tiedät jo vastauksen. Niin tiesivät nekin ison etäseminaarin osallistujat, joilta asiaa kyselin. Oheinen sanapilvi näyttää napakasti tärkeimmät ohjeet. Sulje sähköposti. Puhelin hiljaiseksi. Jätä vastaamatta. Kirjaa muistiinpanoja. – Tuosta puuttuukin sitten enää vain toteutus 🙄

Keskittymällä voin oppia

Etätilaisuuteen keskittyminen ei minulle ainakaan ole helppoa. Multitaskaamisen taipumukseni on herkkä villiintymään. Usein etäkoulutuksiin ja webinaareihin osallistuessani mietinkin, miten aktiivisesti ihmiset todellisuudessa ovat mukana samassa juonessa tilaisuuden vetäjän tai puhujan kanssa. Vai käykö heille kuten minullekin valitettavan usein: huomio karkaa muualle.

Jos oma mieli on levoton ja koulutuksen esitystapa ei ns. nappaa, huomaan hiiren kuin itsestään vaeltavan pienten rästitehtävien hoitamiseen. Taloushallinto ja viesteihin vastaaminen hoituvat kivasti näinkin. Mutta tuolloin itse tilaisuuden anti jääkin ohueksi. Vaikka kuulenkin ehkä puheen, siinä esitetyt ajatukset eivät saa sijaa saatikka kehity mielessäni. Oppimiseen tarvittava tiedon aktiivinen prosessointi jää tapahtumatta.

Jälkikäteen mietin sitten, miksi putosin taas moniajoon, joka tunnetusti rasittaa aivoja eikä ainakaan lisää tehoa. Tiedostan tämän levottomuuteni ja teen parannusta siitä jatkuvasti. Välillä onnistun jo kohtalaisen hyvin. Tuolloin kokemuksesta tulee aivan erilainen: voin pohtia esitettyjen asioiden yhteyttä omiin kokemuksiini ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Asiat yhdistyvät mielessäni. Saatan oppia jotain ihan uutta.

Kokouksen vetäjä paljon haltijana

Entä sitten, kun vastaat itse etäkokouksen tai -koulutuksen vetämisestä? Olet siinä paljon haltijana.

Vetäjänä voit tehdä paljon sen hyväksi, että osallistujat eivät pitkästy. Rima onkin tuolloin ylempänä: kyse ei ole vain ihmisten vireyden tai viihtyvyyden ylläpidosta, vaan jokaisen täysimittaisesta osallistumisesta. Että kaikkien osaaminen ja ideat pääsevät aidosti esille.

Vaikka kaikki digitaalisen osallistamisen kikat eivät olisikaan vielä hallussa, oma läsnäolosi vetäjänä ratkaisee jo paljon. Voit puhutella ihmisiä nimeltä. Voit kysyä ja asettua kuulolle. Muutama harkittu avoin kysymys ja tilan antaminen rohkaisevat osallistujia ottamaan vastuuta kokouksen onnistumisesta. Joskus tämä jo riittää. Osallistujat vaistoavat kyllä, onko heidän ideoillaan väliä ja otetaanko ne todesta.

Etäkokouksissa on myös mahdollista välttää lähikokouksien tyypillinen karikko eli puheliaiden osallistujien ylivalta. Etänä voit ohjata koko keskustelun tai ainakin osan siitä kirjalliseksi. Kokousohjelmiston kommenttikenttääkin voi käyttää monin luovin tavoin. Voit myös liittää siihen yksinkertaisia kyselyitä ja äänestyksiä. Pienellä vaivannäöllä vallassasi on tehdä paljon hyvää: voit tarjota osallistujille hienoja, hyödyllisiä oppimisen ja yhteistyön kokemuksia. Niissä opit itsekin eniten.

Jaa:

Liity postituslistalle!

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin saat postiisi luovia ja takuutuoreita viritysvinkkejä vuorokuukausittain!

* pakollinen

Valitse tavat joilla haluat saada meiltä ilmoituksia:

Käytämme MailChimp-palvelua markkinointialustana. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että tietosi lähetetään ja tallennetaan MailChimp-uutiskirjepalvelulle. Voit poistaa uutiskirjetilauksesi milloin vaan painamalla tilauksen perumislinkkiä uutiskirjesähköpostin pohjalla. Lisätietoja MailChimpin toiminnasta voit lukea täältä: https://mailchimp.com/legal/terms

Intuit Mailchimp