Leena

Leena Rautiainen

kuva: MALLIKUVA - kuvauspalvelut © ProHaté

Esittely

Olen tamperelainen kauppatieteiden maisteri, coach (ACC) ja työnohjaaja STOry.
Autan esihenkilöitä, tiimejä ja työyhteisöjä onnistumaan työssään:

  • Coachina autan johtajia ja esihenkilöitä johtamaan viisaammin – itseään ja muita.
  • Työnohjaajana tuen työtiimejä/ryhmiä peilaamaan ajatuksiaan, tunteitaan ja työkäytäntöjään sekä oppimaan toinen toisiltaan.
  • Valmentajana ja fasilitaattorina luotsaan ryhmiä kehittämään työtään innostavasti ja osallistaen.
  • Sovittelijana autan työyhteisöjä sopimaan riitansa ja puhumaan toisilleen ystävällisesti.

Työotteeni taustalla vaikuttaa yli 10 vuoden kokemus kansainvälisistä esihenkilö- ja asiantuntijatehtävistä Accenturella ja Nokialla. Kattavien työnohjauksen, coachingin, musiikkiterapian ja työyhteisösovittelun opintojen rohkaisemana keskityn erityisesti esihenkilöiden ja työyhteisöjen valmennukseen. Liike-elämän ulkopuolella minut tunnetaan esimerkiksi hiljaisuuden retriiteistä ja musisoinnista, nykyisin lähinnä kuoroharrastuksesta.

Valmentamisen mottoni tiivistyy Galilein sanoihin ”Ihmisille ei voi opettaa mitään. Heitä voi auttaa löytämään.” Muihin ajatuksiini esimerkiksi coachingista, tärkeilystä, levosta tai kiireen kesyttämisestä voi tutustua vanhoista kollega.fi-lehden blogeista. Taikka ikiomasta blogistani 🙂 

Laatutakuu

Jatkuvan kouluttautumisen ja vertaistapaamisten (mm. International Coaching Federation, Suomen Coaching-yhdistys, Ekonomit, Henry ry) lisäksi osallistun kuukausittain työnohjaukseeen (Coaching Supervision).

Professional Certified Coach Pcc

Ammattimaisen coachingin laatua ja eettisyyttä edistän myös toimimalla ICF Finland ry:n hallituksessa.

Suosituksia

Oli nappiin fasilitoitu valmennus. Pidin Leenan rauhallisesta tavasta viedä keskustelua eteenpäin ja ohjata meitä omiin oivalluksiin ja omiin purkamisiin eri asioiden osalta.
Christa Coulter, Director, SAP Security Architect, s4access (09-2023)

Useammat keskustelut Leenan kanssa läpikäyneenä voin lämpimästi suositella Valmennustalo Viritystä. Keskustelujen kautta on moneen asiaan löytynyt uusia lähestymistapoja. Luovuusviritys on aivan mahtava kokemus vaikkapa kokousta keventämään.
Laura Toikkanen, community manager, Innovation Home Tampere (08-2023)

Saimme tehdä Leenan kanssa GLi Yhtiöiden uutta strategiaa keväällä 2022. Leena oli kyllä paras valinta tähän työhön. Hän sai koko henkilökunnan innostumaan tästä, ja kaikki tekivät ja toivat mielipiteensä esiin. – Nainen paikallaan tässä työssä, Kiitos Leena!
Kristian Lella, toimitusjohtaja, GLi Yhtiöt (06-2022)
Voit tutustua kertomukseen Kristianin coaching-kokemuksesta täällä.

I liked Leena’s good presence in meetings. Her questions were useful to me, and she was quick to catch essential points in my at times confusing lines of thought.
Juha Jattu, Senior UX Designer, Nokia (02-2023)

Työtehtävien vaihdon jälkeen tunnistetut kehityskohteet tuntuivat hyvältä ottaa ulkopuolisen coahingin avulla tarkasteluun. Useat tapaamiskerrat coahingissa riittävän pitkälle aikavälille jaettuna toimivat hyvänä tukena tavoitteiden täsmentämisessä ja saavuttamisessa. Alussa asetetut tavoitteet tuntuivat kovilta enkä olisi varmaankaan päässyt näin pitkälle ilman coachingia.
Vesa Luoma, aluepäällikkö, Länsilinjat (02-2023)

Sain viiden kerran uracoaching-tapaamisten aikana oivalluksia omasta suhteestani työhön ja omiin vahvuuksiini. Tapaamisen aikana käydyt keskustelut resonoivat mielessä aina tapaamisen välillä ja ahaa-elämyksiä löytyi ihan arkisista hetkistä. Kiitos Leena, että autoit minua ymmärtämään omat vahvuuteni ja jäsentämään omia uratavoitteitani.
Kati Vasell, toimitusjohtaja, Maikki Media (06-2022)

Leena encouraged myself to think and find the solutions instead of throwing pieces of advice on a table. I believe such approach creates resilience (got a fishing rod instead of fish!).
Tsaregorodtsev Ievgen, Project Assisstant, IOM (UN Migration) (11-2022)

I feel this coaching journey has been very enriching. I liked the fact that Leena allowed for me to search deep within for answers/solutions of existing problems. This helped us make the sessions more realistic. Thank you also for all the encouragement during the coaching sessions. This gave me confidence to take difficult workable and sustainable decisions into practice.
Agnes Kibebe, Budget & Programming officer, WFP (World Food Programme) (12-2021)

Työnohjaus toi yksikköön hyvää yhteishenkeä ja yhtenäisti henkilöstöä. Avoimuus ja vuorovaikutus lisääntyivät.
Tiina Sironen, palveluvastaava, Kuusiolinna Terveys Oy Mäntyrinne (09-2021)

I came to a coach session in a state of professional crisis. My coach Leena worked with me patiently and was able to guide me in the new stage of my professional career, namely: effective communication, planning, accepting my own strengths, effective teamwork, focusing on the main tasks in the work. I believe (based on the results) that all of Leena’s methods work well. I endlessly trusted the coach and got the maximum result. I am very grateful to Leena for what she gave me – an understanding of the diversity of cultures, the skills of work-life balance, self-confidence in professional work.
Svetlana Zhassymbekova, National Program Officer, IOM (UN Migration) (09-2021)

Lämmin suositus Leenalle esimiestyön työnohjaajana. Leenan tapa ohjata on lempeä ja tilaa antava. Ohjaushetket Leenan kanssa toivat aina uutta ajateltavaa, mutta myös konkretisoivat seuraavia askeleita omassa tekemisessä.
Katri Ojala, toimitusjohtaja, Nuori Kullervo (06-2021)

Leena listened and came back with the precise words and/or examples for me to figure out my situation. It was really well organized and professional.
Victoria Sukenik, Strategy and Policy Advisor, ITU (International Telecommunication Union) (06-2021)

I certainly recommend Leena’s coaching for anyone willing to explore their professional situation or even life goals more broadly. Leena’s way of building a trustful atmosphere and ability to ask the right questions is a great talent.
Mari Rauhala, Solutions Director

Leena on auttanut minua löytämään omat persoonalliset ja vahvat puoleni johtamisessa. Aktiivinen vuoropuhelu on auttanut minua jaksamaan työssäni, löytämään työhöni uusia näkökulmia ja jakamaan aikaani paremmin. Yhteistyömme aikana olen mielestäni kehittynyt kokonaisvaltaisesti johtajana ja ihmisenä.
Marika Makaroff, toimitusjohtaja

I recently completed my work with Leena, and I would strongly recommend her services. Working with her was challenging but structured and well-monitored process, precisely what I needed at that time. I appreciate Leena’s approach to keeping me focused on my work and the intensity of the process.
Mina Kostova, Soft Skills Trainer

Coaching-yhteistyö kanssasi vaikutti erityisesti tietoisuuteen omasta itsestäni, hallinnan tunteen parantumiseen sekä omiin johtajuustaitoihini. Toit vahvalla läsnäolollasi uusia ratkaisukeskeisiä työkaluja johtajuuden konkreettiseen kehittämiseen uudelle tasolle – kiitos!
Mervi Huhtelin, johtaja, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Leena delivered her project roles competently with excellent commitment and enthusiasm. She has demonstrated the ability to work under heavy time pressure to plan and organize successfully to meet tight deadlines. Her close attention to detail has resulted in meticulous and accurate work. Her strong interpersonal and communication skills have allowed her to develop good working relationships with both her colleagues and management. Leena was a great asset to Program success.
Tero Keinovaara, Program Manager, Nokia Siemens Networks

Voin mitä lämpimimmin suositella Leenaa tehtäviin, joihin liittyy ihmisten innostamista, johtamista, rohkaisemista tai arvoihin ja hengellisyyteen liittyvää työskentelyä.
Hannu Varkki, seurakuntapastori, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta

Luovien menetelmien käyttö avaa nopeasti oven tiedostamattomiin toiveisiin, unelmiin, alitajuiseen viisauteen, jota meillä kaikilla on. Leena johdattelee erilaisten menetelmien käyttöön turvallisesti ja asiantuntevasti.
Ilona Rauhala, valmentava psykologi, Ilona Rauhala Oy

Leenan tapa ohjata ryhmiä on rauhallinen ja kaikille tasapuolisesti tilaa antava. Samalla hän on turvallinen ja jämäkkä. Leena osaa ottaa huomioon erilaiset ihmiset ja heidän valmiutensa vuorovaikutukseen. Mieleeni on erityisesti jäänyt se, kuinka Leena sai aina luotua tapaamisiimme kiireettömän ja levollisen tunnelman.
Minna, asiakkuusjohtaja (aikuisopiskelun kasvuryhmä)

* Parhaiten valmisteltu koulutus, missä olen ollut pitkään aikaan.
* Lämmin kiitos Leenalle! Nämä sessiot ovat olleet mukava ja inspiroiva irtiotto arjesta!
* Olette super! Paljon ollaan keskusteltu ammattitaidostanne ja mukavasta tavasta viedä asioita eteenpäin lämmöllä.
* Erittäin hyvä kokonaisuus! Hyviä keskusteluja, uusi ajatuksia herännyt paljon.
* Tosi hyvä juoksutus. Osallistuminen tehtiin luontevaksi ja helpoksi.

Poimintoja esimiesvalmennusten osallistujapalautteista vuonna 2021

* Kiitos hienosta päivästä! Ilman sitä olisi tunnelmani aivan toisenlainen. Yhteinen keskustelu antoi voimaa!
* Erittäin hyvin toteutettu ja nopeasti mennyt päivä. Kiitos, tuli tarpeeseen.
* Kiitos Leenalle antoisasta päivästä. Ryhmämme oli upea. Toista kuulevaa, kunnioittavaa keskustelua, toimivaa dialogia.
* Hyvä vetäjä, piti langat käsissään ja laittoi itsensä likoon.
* Olet miellyttävä ”ohjaaja”, selkeäsanainen ja jämäkkä.
* Tulin kuulluksi, sain palautetta.
* Loistavaa ryhmän hallintaa ja innostamista.
* Mukava kouluttaja, huomioi kaikki. Miellyttävä, osaava, idearikas.

Poimintoja aiemmista koulutuspalautteista

Kumppaneitani