Mikä sinua vetää hiljaisuuteen? Syyt hakeutua hiljaisuuteen ovat moninaisia. Useat meistä elävät jatkuvasti monenlaisten äänten ja jopa lievän melun keskellä. Jatkuvan melun keskellä ihminen väsyy. Mieli voi olla muutenkin täysi: on paljon muistettavaa, huolehdittavaa ja tarpeellista tekemistä. Väsyneen mielen rauhoittamiseen voi olla vaikea löytää sopivia keinoja.
Hiljaisuus on tervetullutta vastapainoa ärsykkeiden täyttämälle maailmalle. Tutkimusten mukaan hiljaisuus hidastaa sykettä ja alentaa verenpainetta. Stressi hellittää. Mieli rauhoittuu ja tarkkaavaisuus paranee.
Monet löytävät hiljaisuuden luonnosta. Ei siis absoluuttista hiljaisuutta, äänten puuttumista, vaan luonnon omia ääniä, joita ei tavallisesti huomaa kuunnella. Siksi kai monille meistä juuri metsä on niin mieluisa palautumisen paikka. Jollekin toiselle kaivattu hiljaisuus löytyy saunasta, kirkosta tai vaikkapa kirjastosta.
Kun korvat saavat lepoa melusta, myös kognitiiviset voimavarat elpyvät: keskittyminen helpottuu ja ongelmanratkaisukyky paranee. Muistikin toimii paremmin. Hiljaisuus on selvästi aliarvostettu voimavara.
Sain Hiljaisuuden Ystävät ry:n retriitinohjaajakoulutuksen jo 2000-luvun alulla. Kymmenet oleskelut kristillisten luostariyhteisöjen vieraana ja vapaaehtoistyöntekijänä ovat vaikuttaneet voimakkaasti omaan tapaani ohjata hiljaisuuden retriittejä. Siksi minulle on ollut retriitinohjaajanakin luontevaa noudattaa ikivanhasta luostariperinteestä kumpuavaa hiljaisten rukoushetkien ja ruokailujen tuomaa päivärytmiä.
Viitekehyksestä riippumatta hiljaisuuden retriitteihin liittyy joitakin yhteisiä piirteitä. Niitä ovat ainakin sitoutuminen vaitioloon, yhteiset ateriahetket hiljaisuudessa, jonkinlainen virikepuhe tai -puheet sekä usein myös mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun ohjaajan kanssa hiljaisuuden pintaan nostamista mietteistä. Kyse on vapaaehtoisesta asettautumisesta valmiiseen, hyväksi havaittuun rytmiin oman elämän kysymysten äärelle. Lisäksi ainakin itselleni retriitissä tärkeää on sen pakottomuus: kukaan ei vahdi tekemisiäni, eikä retriittiä voi suorittaa. Tällaisille suorittamisesta ja vertailusta vapaille paikoille on ajassamme mielestäni suuri tarve.
Minun ohjaamissani hiljaisuuden päivissä, jotka tyypillisesti kestävät 6–7 tuntia, ohjelmaan kuuluu virikepuheen lisäksi yleensä rauhoittumista tukeva live-musiikki sekä mahdollisuus työstää omia kysymyksiään myös virikekuvien ja oman kirjoittamisen tai piirtämisen avulla.
Kevättalvella vietimme noin 15 osallistujan voimin ”vaatimuksista vapaata hiljaisuuden päivää” Pispalan kirkon nuorisotilassa Tampereella. Toteutimme päivän katsomusneutraalisti eli ilman rukouksia tai muutakaan leimallisesti kristillistä puheenpartta. Kokemus oli itselleni uusi ja yllättävän toimiva, vaikka jäinkin hieman kaipaamaan aiemmista retriiteistä tuttua yhteislaulua, joka tunnetusti vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisaalta sekä arkikokemus että tutkimuskin kertovat, että koettu laulutaidon puute voi olla myös este ryhmään kuulumiselle. Arvelenkin, että rauhallinen viulumusiikki tarjosi kaikille tasapuolisemman luovuuden tilan ja mahdollisti erilaisten tunnekokemusten turvallisen läpikäymisen.
Mielessäni intuitiivisesti valikoitunut tilavalinta osoittautui erinomaiseksi juuri meitä varten: tilaa ja omaa rauhaa oli riittävästi, isot säkkituolit toimivat erinomaisina päiväunipesinä ja talon muistakin nurkista löytyi inspiroivia mietiskelysopukoita.
Oli iso ilo nähdä päivän osallistujat silminnähden levollisina, monet päiväunille käpertyneinä tai muuten vain reporentoina. Joku kirjasi tuntemuksiaan päiväkirjaan, toinen kokeili väriliituja. Oma olonikin rentoutui osallistujia katsellessa: viulunsoitto sujui luontevasti ja huomasin soittavani useampia kappaleita kuin olin alun perin suunnitellut.
Vaikka hiljaisuuden päivistä ja retriiteistä ei pyydetä palautetta – näin opin jo ohjaajakoulutuksessamme – sain iltasella silti sydänemojien koristamia kiitosviestejä. ”Kiitos hyvästä ja osaavasta työstäsi ja hienosta päivästä.” ”Pintaan ja tietoisuuteen nousi päivän aikana merkityksellisiä asioita.”
Ilahduin kovin ja vakuutuin entistä vahvemmin siitä, että näitä päiviä kannattaa toteuttaa jatkossakin. Näin on myös tapahtumassa, vielä tämän vuoden puolella. Tervetuloa mukaan!
Jaa: