Mitä yhteistä on tenniksen pelaajalla, huippumuusikolla ja toimitusjohtajalla? Kaikissa niissä onnistumisen ratkaisevat kamppailut käydään oman pään sisällä. Pelin vastustajia on usein vaikea saada kiinni: niitä ovat hermostuneisuus, epävarmuus ja epäonnistumisen pelko. Niiden kanssa on kuitenkin mahdollista pärjätä, kun tiedostaa itsessään olevat oppimisen ja onnistumisen voimavarat… ja vapauttaa niille riittävästi tilaa.
Moni meistä coacheista tuntee ainakin nimeltä W. Timothy Gallweyn klassikkokirjan ”The Inner Game of Tennis”, joka kohdistaa huomion mielen sisäisiin matseihin. Itselleni vastaava väkevä lukukokemus coaching-opintojeni alkuvaiheessa oli Barry Greenin kirja ”The Inner Game of Music”, joka saman vallankumouksellisen periaatteen mukaisesti ohjaa huomion huippusuorituksen edellyttämään keskittymiseen ja itseluottamukseen.
Greenin kirjassa käsitellään ensin hyvän musiikkiesityksen ominaisuuksia. Hän ilmaisee ensimmäinen ”sisäisen pelin sääntönsä” kaavana P = p – i, missä P (performance) kuvaa esitystä, lopputulosta taikka lopullista suoritustasoa, p potentiaalia tai luontaista kykyä ja i interferenssiä eli mieltä häiritseviä tekijöitä.
Vastoin yleistä käytäntöä, jossa ihmiset huippusuoritusta tavoitellessaan koettavat kasvattaa luontaista potentiaaliaan p harjoittelemalla kovasti ja opettelemalla uusia taitoja, kirjassa kehotetaankin vähentämään mieltä häiritseviä tekijöitä i ja neuvotaan käytännössä, kuinka tämä tehdään.
Green myös esittelee kaksi ”minää”, eräänlaista sisäistä ääntä, jotka vaikuttavat jatkuvasti omaan suoritustasoon. Self 1 on sama kuin interferenssi eli häiriö. Se sisältää arviointimme ja käsityksemme siitä, miten asioiden pitäisi olla. Sen erityisalaa ovat sanonnat ’pitäisi’ ja ’ei saisi’, ja se tarkastelee asioita usein jälkikäteen arvostellen. (Miten tuttua!) Self 2 edustaa meissä olevaa potentiaalia. Se sisältää luontaiset lahjamme ja kykymme ja käytännössä rajattomat voimavarat käyttöömme. Kun se saa tilaa, toiminnasta tulee helppoa ja nautittavaa. Ehkä jo arvasit, kumpaa selfiä kannattaa vahvistaa ja kumpaa ei!
Kirjan monet ohjeet soiton- ja laulunopettajille ovat herkullisia ja sovellettavissa hyvin muihinkin huippusuorituksiin. Kunnianhimoinen ammattilainen – yhtä lailla musiikissa kuin bisneksessä – oppii parhaiten itse tiedostamalla ja oivaltamalla, ei niinkään väkisin yrittämällä. Kirjan esimerkeissä laulajaa kannattaa ohjeistaa vaikkapa seuraavin sanoin:
”Tarkkaile lauluasentoasi ja huomaa, millaisessa asennossa ääni resonoi parhaiten”
(ei ”Seiso suorana, kun laulat”)
”Kuuntele, mitä äänen laadulle tapahtuu, kun jännität kurkun kireäksi”
(ei ”Pidä kurkku auki ja rentona”)
Tunnistan tämän ajattelun kuoroharrastuksestani. Kun johtajamme havaitsee soinnissamme puhtausongelmia, hän saattaa pysäyttää meidät jollekin soinnulle ja pyytää meitä itse kuuntelemaan ja korjaamaan ääntä niin, että yhteissointi paranee.
Työssäni coachina pyydän coachattavaa usein tarkkailemaan toimintaansa tapaamistemme välillä. Olen monesti ohjannut asiakasta kiinnittämään huomiota ajankäytön jakaantumiselle tärkeäksi kokemiensa tehtävien välillä. Saatan myös pyytää häntä havainnoimaan energisyyttään eri työrooleissa tai yhteistyösuhteissa. Tai panemaan merkille, milloin hän on mielestään liian kiltti ja antaa muiden toiveille periksi.
Tänään, kesäkuun alussa ja piakkoin väljentyvän työkalenterin ääressä annan itselleni tarkkailutehtävän: kuinka oma ajankäyttöni jakaantuu? Miten hyvin se palvelee päämäärääni ja arvojani? Tuloksena voi olla entistä rennompi ja fiksumpi tapa tehdä työtä.
Jaa: