Uudistumispaja

On uudistumisen aika

Maailma on korona-aikana muuttunut rajusti. Tuoreiden selvitysten mukaan toimistoille on palaamassa ”täysin eri ihmisiä kuin sieltä aikoinaan lähti” (HS 8.8.2021). Uusi normaali edellyttää uudistuneita työnteon tapoja. Tähän tarvitaan yhteistä pohdintaa ja kehittämistä.

Uudistumispaja työyhteisölle, esihenkilöille, johdolle

Pajaan voi osallistua kokonainen työyhteisö tai tiimi, organisaation esihenkilöt tai johtoryhmä. Osallistujaryhmän maksimikoko on 20 henkeä.

Uudistumispajan toteutus

  • Uudistumispaja kestää 3 tuntia ja toteutetaan joko lähi- tai virtuaalitapaamisena haluamallanne alustalla.
  • Pajan sisältö täsmennetään tiiviissä valmistelupalaverissa vastuuhenkilönne kanssa.
  • Vuorovaikutteisessa pajassa osallistujat kirkastavat yhdessä työkauden tavoitteet ja sopivat sujuvista työskentelytavoista. Päätteeksi kootaan itsensä johtamisen ja/tai työhyvinvoinnin hyviä käytäntöjä.
  • Osallistujat saavat käyttöönsä yhteenvedon työpajan tuloksista ja virikeaineistoista.
  • Pajan jälkeen sovitaan erillinen tapaaminen seurantaa ja sparrausta varten vastuuhenkilön kanssa.

Duo Palautepalkit2Leena, yhteistyön virittäjä

Uudistumispajan ohjaa kokenut kehittäjä ja yhteistyön virittäjä Leena Rautiainen, jolla on yli 20 vuoden kokemus organisaatioiden muutosprosessien fasilitoinnista, työyhteisöjen kehittämisestä ja esihenkilöiden valmentamisesta.
Yhteistyö Leenan kanssa energisoi ja tuottaa tuloksia.

Investointinne: 1800 € + alv

Sopisiko Uudistumispaja teidän työyhteisöllenne tai -tiimille? Jutellaan lisää puhelimitse, Zoomissa tai sähköpostitse!

Liity postituslistalle!

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin saat postiisi luovia ja takuutuoreita viritysvinkkejä vuorokuukausittain!

* pakollinen

Valitse tavat joilla haluat saada meiltä ilmoituksia:

Käytämme MailChimp-palvelua markkinointialustana. Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että tietosi lähetetään ja tallennetaan MailChimp-uutiskirjepalvelulle. Voit poistaa uutiskirjetilauksesi milloin vaan painamalla tilauksen perumislinkkiä uutiskirjesähköpostin pohjalla. Lisätietoja MailChimpin toiminnasta voit lukea täältä: https://mailchimp.com/legal/terms

Intuit Mailchimp